Tiedote 16.3.2020 Esman Ratsastuskoulun toiminta jatkuu osittain poikkeusjärjestelyn aikana KESKIVIIKKO 18.3.2020 ja 13.4.2020 välisenä aikana

16.03.2020

Tiedote 16.3.2020

Esman Ratsastuskoulun toiminta jatkuu osittain poikkeusjärjestelyn aikana

KESKIVIIKKO 18.3.2020 – 13.4.2020

 

Koronaviruksen leviäminen on uhka, jonka vaikutuksista tiedetään vielä liian vähän. Me otamme tilanteen vakavasti ja siirrymme Esman Ratsastuskoulussa erityistoimenpiteisiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi keskiviikosta 18.3.2020 alkaen.

Ihmisten terveyden lisäksi myös hevosten hyvinvointi on meille tärkeää ja seuraavilla toimenpiteillä pystymme pitämään hevoset terveinä, ruokittuina ja hyvin hoidettuina sekä estämään koronaviruksen leviämisen.

Tämänhetkisen tiedon ja ohjeistuksen perusteella (16.3.2020) Esman Ratsastuskoulussa toteutetaan seuraavat toimenpiteet:

  • Asiakaskohtaamiset pidetään minimissä
  •  käsihygieniaa korostetaan
  •  osa ryhmistä laitetaan tauolle
  • ryhmäkoot rajoitetaan max 6 oppilasta ryhmä
  • kaikki oheistoiminta on tauolla

Tulethan vain terveenä tallille. Vähäinenkin flunssanoire on riittävä syy tunnin peruuttamiseen.

Tauolle jäävät ryhmät:

                          maanantai klo 18 00

                          tiistai klo 17 00

                          keskiviikko klo 18 00

                          torstai klo 17 00

                          perjantai klo 17 00

                          perjantai klo 16 15 minitunti

  lauantai alkeiskurssi ja alkeisjatkoryhmä siirtyy alkavaksi poikkeusjärjestelyn päättyessä.

Muutokset muihin ryhmiin:

Aikuistunnit ja nuorisotunnit pidetään ohjeistusta noudattaen, ryhmäkoko max 6 oppilasta. Ilmoittautumiset ja peruutukset Hopotin kautta. Vain Hopotin kautta ilmoittautuneet otetaan ratsastustunneille rajoitetun ryhmäkoon vuoksi. Jos Hopotissa on tilaa (peruutuksia), voi peruutuspaikkoja varata itselleen.

 

  • Tallille saa saapua 25 minuuttia ennen tunnin alkua. Hevoset karsinoissa peruspuhdistettuina asiakkaita varten.
  • Sisälle talliin vain hevosen ratsastaja käsienpesupisteen (kahvihuoneessa) kautta, jossa kädet pestään tullessa ja tallilta lähtiessä saippualla ja kuivataan paperipyyhkeisiin.
  • Muihin ratsastajiin pidetään riittävä etäisyys koko tallilla olon ajan. Tallin sisällä käytäväkohtaamisissa vähintään 1 m väli muihin asiakkaisiin.
  • Hevosia hoitaessa ja varustaessa käytetään ratsastushanskoja.
  • Ratsastusryhmien vaihto tuntien välissä: Seuraava (aloittava) ratsastusryhmä kokoontuu ratsastuskentälle selkään nousua varten kun edellinen (lopettava) ryhmä siirtyy maneesista talliin.  Näin vältämme ylimääräiset asiakaskohtaamiset.
  • Kahvihuoneeseen tai muihin tallin sisätiloihin ei saa kokoontua ( max. 3 ihmistä samassa tilassa kerrallaan, sama sääntö myös satula -ja rehuhuoneessa )
  • Tallialueelle ei ylimääräisiä henkilöitä ratsastajan + saattajan lisäksi.
  • mitään harjoituskilpailuja tai muuta lisätoimintaa ei järjestetä poikkeusjärjestelyn aikana

 

 

Jotta asiakaskohtaamiset pidetään minimissä, alkavat tunnit poikkeuksellisesti seuraavasti:

 

Maanantai klo 17 ryhmä jaetaan kahteen:  Klo 17 00  suomenkieliset (3)  klo 18 00 ruotsinkieliset (4)

oppilaille ilmoitetaan henkilökohtaisesti poikkeusjärjestelystä.

Kokonaan tauolle jäävät: Junioritunnit tiistai klo 17 00, keskiviikko klo 18 00, torstai klo 17 00 ja perjantai klo 17 00 joudumme laittamaan tauolle poikkeusjärjestelyn ajaksi.

 

Huomaa kuitenkin tämä!    😊  Pidennämme ratsastuskautta juniorituntien osalta koko kesän yli! Ratsastustunteja siis junioreille kesälläkin koko heinäkuun aina koulujen alkuun asti ja siirretyt tunnit voi ratsastaa asiakkaille sopivana ajankohtana Hopotiin lisättyinä kesäkauden tunteina koko kesän ajan!

 

 Seuraamme tiiviisti tilannetta ja muutamme toimintatapojamme päivitetyn ohjeistuksen mukaisesti tarvittaessa. Toivomme asiakkaidemme ottavan ohjeistuksen vakavasti ja ymmärtävän erityistoimenpiteet, jotka joudumme toteuttamaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

                      Voimia kaikille erikoiseen tilanteeseen.

                             Olkoon tuulet suotuisia,

                                   Esma Haddas

16.03.2020Tiedote 16.3.2020 Esman Ratsastuskoulun toiminta jatkuu osittain poikkeusjärjestelyn aikana KESKIVIIKKO 18.3.2020 ja 13.4.2020 välisenä aikana
10.03.2020Ei muutoksia ratsastuskoulutunneissa Korona-viruksen vuoksi.
22.10.2019Ei ratsastuskoulutunteja torstaina 24.10. eikä perjantaina 25.10.2019 HIHS kilpailun vuoksi
15.10.2019Sandra Viiol Ja Tupla-Senni seuran paras kylmäveriratsukko 2019
14.10.2019TULOKSET SEURAMESTARUUDET 13.10.2019
11.10.2019ESTERATSASTUS harjoituskilpailu 13.10.2019
06.08.2019RATSASTUSTUNNIT JATKUVAT 12.8.2019!
29.05.2019Endeavour - hevosaiheisen korun julkistamistilaisuus
28.05.2019RATSASTUSKOULUTUNNIT NORMAALISTI JOKA PÄIVÄ TÄLLÄ VIIKOLLA!
28.04.2019EI TUNTEJA 29.4. - 6.5.2019 Ratsastuskoulutunnit peruttu viikon ajan!

Siirry arkistoon »